Vuosi käyntiin määräviikoilla

Selvästi määräpainoitteisesti alkanut treenivuosi itellä. Kilsamäärien noususta huolimatta palautumiseni on pysynyt normaalina: pohjat ja perusta kunnossa. Tehoja on viikkoihini tullut määrän lisäksi ihan hyvin. Lähinnä maksimikestävyyttä tällä hetkellä, voimaa ja nopeutta unohtamatta. Ison osan treeneistä olen pystynyt tekemään ulkona, vaikka suhteellisen koviakin pakkasia on pitänyt täällä Kuopion suunnallakin. Yllättävän hyvin olen siis sopeutunut näihin kylmiin olosuhteisiin, eikä treenien määrä ole kärsinyt tästä. Joskus näin on ehkä ollut, mutta ei nyt. Siinäkin mielessä treenini ovat sujuneet hyvin, kun taustalla oli tuossa joulukuulla, ennen joulua, reilu viikon toipilasjakso. Vaikka influenssarokotteen olen ottanut syksyllä, niin sieltä se räkäinen tauti vain jostain ilmaantui. Ei auttanut muu kuin sairastaa ja ottaa kevyemmin tuo jakso. Kävelemässä toki kävin ettei aivan jumitu.


Seuraavaksi tarkoitukseni olisi nostaa edelleen kilometrimääriä ja säilyttää myös maksimikestävyys-, nopeuskestävyys-, nopeus- ja voimaharjoitukset viikko-ohjelmassani. Tehoja pääasiassa sisällä hallissa, perustekeminen ulkona, kaksi kovaa viikkoa ja yksi palauttava. Näillä mennään hallikauteen; tosin voi olla että vasta helmikuulla kisailen enemmän hallissa. Vähän miten ehtii kuntoon, miten treenit menneet ja fiilis myös tosi tärkeä. Tästä jatketaan taas harjoitteluja : )

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ratakausi avattu

Kuntouttavia treenejä – taukoa kisailuihin

Määräjumia