Syksyn maratoneille treenailua
![]() |
| Kuvituskuva. |
Treenit ovat jatkuneet läpi kesän tasaisesti määrien ja tehollisten harjoitusten tasapainoilulla. Kisoja en ole juurikaan kisannut sitten Turun kisojen ja näin ollen omat ratakisat saattavat ollakin tämän kauden osalta juostuna: maantiekisoja kohti mennään siis. Vauhtitestailuja toki on radallakin tehty, mutta harjoittelun kokonaisuus on enemmän painottunut tosiaan maantielle.
Hyvällä motivaatiolla kaiken kaikkiaan on homma jatkunut eikä terveyshuolia ole juurikaan ollut; tosin alkukesän harjoituskaatumisen seurauksena loukkasin kämmentäni loppuen lopuksi melko pahasti, koska kipuilua on vielä reilun kahden kuukauden jälkeenkin. Vaikea sanoa, mitä asialle pitäisi tehdä; tuleeko jokin pysyvämpi nivelrikko tai jotain, vaikea sanoa. Pitää ainakin yrittää voimistaa tuota; siitä se sitten ajan kanssa varmasti tokenee joskus.
Vauhtikestävyydessä on ollut hienoista nousua, vaikka testailut reipasvauhtisten lenkkien suhteen ovat olleetkin jossakin määrin vaihtelevia: muutama todella onnistunut treeni on joka tapauksessa takana ja tässä mielessä luottoa on, että syksymmällä maraton voisi kulkea ihan hyvinkin. Isompia tavoitteita ei uskalla kyllä julkistaa. Maltilla edetään siis.
Seuraavan kauden osalta on tullut myös tehtyä suunnittelua ja muun muassa nopeusharjoituksiin olen miettinyt jo muutoksia ja tavallaan uusiakin juttuja. Määrien ja tehojen suhde on vielä laskematta, mutta näillä näkymin peruskestävyyteen tulee varmasti isompaa nousua. Joo, niin tai näin, tuossa on paljon kyllä pureskeltavaa. Tärkeintä olisi pysyä suht koht ehjänä; terveys ennen kaikkea.
Urheilun lisäksi uutta kuvataidettakin on valmistunut pitkästä aikaa, josta lisää sivuillani kuvataide -osiossa. Mielessä on myös muutamia kuvataideprojekteja luonnostasolla. Ideointiin on varmasti hyvä varata hieman aikaa, ja myös teosten toteuttamiseen, jotta tekemisen taso on korkea. Tausta-aineistona osassa prosesseissa on jo käytössäni tekoälykin, siis myös taideprojekteissa: toteutukseen en kuitenkaan käytä AI-työkaluja; kyllä ne ihan maalaamalla toteutan. Tästä jatketaan taas tekemistä.
Ja mitäs muuta? Takaisin vielä urheiluun. Kyllä. Oli kerta kaikkiaan hienot yleisurheilun EM-kisat Birminghamissa viime viikolla. Seurasin luonnollisesti kisoja tiiviisti. Aivan loistavaa oli ennen kaikkea Suomen kokonaismenestys kisoissa, kolme mitalia on loistava suoritus. Alisa Vainion juoksu oli ihan paras, ylivoimaa startista maaliin. Muista kestävyysjuoksusuorituksista suomalaisittain hyvin suorituivat ainakin, huomioiden eurooppalaisen tason kovuudenkin, Tuomas Heikkilä 5000 m:n juoksussa ja niin ikään naisten puolella Aino Suni 5000 m:n juoksussa sekä Ilona Mononen 3000 m:n esteissä. Suunta on selvästi oikea. Kestävyysjuoksunäkökulmasta hienoa oli nähdä myös muun muassa Norjan Jakob Ingebrigtsenin vahva paluu ja yhtälailla Ruotsin Andreas Almgrenin ylivoimainen voittojuoksu kymppitonnilla. Kovaa meni myös Ruotsin Samuel Pihlström, kakkossija tonnivitosella; huikea suoritus kyllä. Pohjoismaista kajahtaa siis kestävyysjuoksupuolellakin ja tasoa löytyy. Hurja on myös taso monessa muussakin yleisurheilulajissa, huh.

Kommentit